Ei olekaan pitkään aikaan tullut kirjoitettua. Ja tällä välillä on tapahtunut mun mittakaavassa todella paljon.
Tapasin viikko sitten lauantaina yhden miehen, ja hänen kanssaan olen viestitellyt, soitellut ja muutaman kerran tavannut. En vielä tiedä mitä oikeasti ajattelen hänestä, mutta tällä hetkellä hän on tosi ihana, ja näin lyhyessä ajassa hänestä on tullut todella tärkeä -ja rakas. Voitte hyvin arvata että elän jossain pilvilinnoissa, toivottavasti en putoa korkeelta ja kovaa.
Mutta siis torstaina kerroin hänelle näistä mun mielenterveysongelmista ja olin ihan varma ettei hän enää sen jälkeen hyväksy mua, mutta hän sanoikin että ei haittaa, että ei mulla ole mitään ongelmaa. Vähän alkoi pelottamaan että hän käyttää mua ja mun mt-ongelmia vain hyväkseen. (Joo o, oon tosi epäluulonen enkä luota kehenkään helposti.) No hän on vakuuttanut ettei ole sellainen. Mutta en tiedä voinko luottaa siltikään, jossain vaiheessa hänellä menee varmasti hermo mun epäluulojen kanssa :D
Masennusta hän ei tainnut kunnolla tajuta, mutta viiltelyn ja syömishäiriön kyllä. Sanoi, että mun täytyy soittaa tai lähettää viesti jos on huono olo, ja mä en saa enää ikinä satuttaa itseäni. Mä ymmärrän sen tosi hyvin, en mäkään haluaisi hänen satuttavan itseään, mutta... en mä tiedä pystynkö lopettamaan. Haluan nytkin tehdä sitä, onneksi on kuitenkin paljon tekemistä tänään, niin ehkä se unohtuu ja palaa huomenna.
