Eilen tein mutakakkua ja söin sitä pari siivua. Ja tietenkin sitä jäi nyt aamuksi, joten päässä sotii tahtojen taisto: haluanko olla laiha vai saada hetken mielihyvän joka muuttuu katumukseksi. Kunpa sitä mutakakkua ei olisi enää iltapäivällä kun tulen kotiin.
Tänään täytyy muutenkin tsempata koska eilinen meni överiksi. Mutakakun lisäksi mässäsin suklaapatukan, 4 leipää ja mysliä ja jogurttia. Siis illalla sairaalan jälkeen. Onneksi en ruvennut ahmimaan, but I'm still disappointed on me.
Laihdutus on ruvennut sujumaan paremmin. Nykyään jos syön vähänkin enemmän, tulee huono. Eilen tuli kyllä syötyä suunniteltua enemmän, mutta arvioisin että yhteensä noin 1700 kcal, eli oli huono olo. Tänään syön verran kun haluan, tietysti mielummin vähemmän, mutta en aio hirveästi rajoittaa.
Sairaalassa olen nyt vain päivät. Kun lääkäri ehdotti sitä viime maanantaina, olin ihan hämillään enkä osannut vastata. Tiistaina oli päätöksen aika, ja ajattelin että päiväsairaala on parempi, koska silloin saan olla myös perheen kanssa eikä ahdista yhtään niin paljon. En tosin vieläkään tiedä, kumpi olisi oikea vaihtoehto. Kun olen osan ajasta kotona, en tule ainakaan ikinä sopeutumaan osastolle, mutta en sinne muutenkaan sopeutunut. Onko sillä väliä? En ole kuulunut, enkä koskaan tule kuulumaan ihmisiin. Olen jokin vieras olio.
Olen lukenut täältä blogeista, kuinka jotkut haikailevat elämään ennen sairautta. Kuinka oli ystäviä jotka välittivät, ihmisiä joiden kanssa oltiin vapaa-ajalla. Ei mulla ole koskaan ollut ystäviä, joiden kanssa voisin viettää aikaa, joiden kanssa viihtyisin, jotka oikeasti haluaisivat olla kanssani. Ei ole mitään "aikaa ennen sairastumista", jota kaipaisin. Kaikki vähäinenkin hyvä on tapahtunut kun sairastuin. Olen saanut pari kaveria, emme vietä aikaa yhdessä juuri ollenkaan, mutta kuitenkin he välillä kyselevät kuulumisia. En ole ikinä myöntänyt itselleni tai kenellekään muulle, että minulla ei ole yhtään hyvää ystävää. No nyt myönsin sen, vihdoinkin.
En ole kenellekään tärkeä. Tuskin kukaan edes huomaisi, saati jäisi kaipaamaan, jos kuolisin.
Hiljennyn taas viikoksi, koska osastolle paluu. Pääsen laihtumaan luvattoman helposti :)
Lose weight
Take the pain away
Cut yourself
Forget everything else
When you die
Say to the world Good bye
Sain kuulla eilen, että pappa oli kehunut kuinka laiha ja kaunis olin viime syksynä, vähän ennen kuin jouduin sisätaudeille. Olen oikeasti kaunis ainoastaan "alipainoisena".
Alipaino on määritetty vain, jotta lihavat ihmiset voisivat hyvällä omalla tunnolla syödä. He keksivät alipainon, jotta saisivat lihottaa muut omiin mittoihinsa sopiviksi. Silloin heidän ei tarvitse olla kateellisia laihoille, koska se on "sairaus".
Niin, minuun on ihastuttu vain kun olen ollut laiha. Olen ollut silloin itseeni aidosti tyytyväisempi. Aion päästä sinne uudelleen ja aion jäädä sinne loppuelämäkseni. Vaikka on laiha, voi silti syödä välillä herkkuja. Kaikkea voi syödä, kunhan syö vähän. Kun olin laiha, nautin joka suupalasta, jokainen murunen oli arvokas. Nykyään ihmiset syövät aivan liikaa, ylimääräisiä makkaroita löytyy ties mistä. Enää ei arvosteta ruokaa, sitä heitetään surutta roskiin ja vedetään vessasta alas. Ihmiset kuluttavat mielettömästi luonnonvaroja ylensyönnillä. Ainoastaan sen verran kuuluu syödä, mitä tarvitsee elämän ylläpitoon.
Hiphei pääsin (syys)lomalle taas. Osaan neuvotella.
Syömiset on menny tän päivän osalta huonosti, eilen ihan ok mutta vähemmänkin olisi voinut olla. Huomenna olisi se 500 kcal. Katotaan toteutuuko.
En yhtään tykkää olla siellä osastolla, jatkuva ahdistus ja stressi. Kainalot on ihan märät koko ajan... vaikka kotona ei ollenkaan. Ensi viikolla yritän tosissani sopeutua sinne, mun on pakko koska joudun oleen kuitenkin.
Ja vielä yksi juttu. Haluan todella tietää mitä kaverini ajattelee. Haluaako hän laittaa välit poikki?
No tänään en ainakaan ole ollut pirteä. Ja koska eilen söi kuin mielipuoli, olen potenut voimakasta läski- ja vähän muutakin ahdistusta. Haluan päästä eroon ylimääräisestä ihrasta ja tuntea ihanat ohuet puhtaat luut ympärilläni.
Voi ei, en pääse viikkoon tänne. Ja joudun elämään netistä eristyksissä.
Onkohan siitä tullut vähän liian tärkeä? Ehkä on ihan hyväkin pitää taukoa.
Ainiin luulen että noi "pirteyskohtaukset" johtuu ahdistuksesta, sitä ei enää kestä ja aivot päättää purkaa sen tollain. Tästä blogista saa kyllä riittämiin lukea ahdistus sitä, ahdistus tätä, ahdistaa. Yrittäkää kestää.
Nyt on vaihteeksi ollut (yli)pirteä ilta. Olihan tässä jo monta viikkoa syvää alakuloa. Vitsi olisin halunnut tehdä kaikkea hauskaa ja hullua, mutta sisko ja veli ei mihinkään suostunut.. ne osaa olla vähän tylsiä. No koitin kuitenkin autolla hurjastella, toki sellasella hiekka-alueella jossa muita ei kulje. Mitäköhän iskä tykkää kun sinne pihaan jäi hyvät jäljet? :D Hih, haluaisin jo saada oman auton että voi pellolla kruisailla ja harjotella sivuluisua, tarvii vaan ensin kerätä rahaa.
Huomenna voisin mennä meidän hepalla laukkaileen pellolle, se on ihan mahtavaa, kulkee meinaan kovaa! (Ellen ole jo sillon matkustanut alamäkeä.) Mutta en ajattele sellaisia, vielä riehutaan muutama.. no pari.. tai puoli tuntia.
Nyt menoksi, en jaksa enää istua!
Voi ei jännittää kamalasti, maanantaina osastolle. Mitä jos en tule toimeen muiden kanssa siellä? Jos joudun olemaan yksin? Ovatko hoitajat ilkeitä? Joudunko syömään liian paljon? Menenkö turhaan sinne, onko lääkkeitten vaihto turhaa?
Rauhoitu nyt hemmetti, toi panikoiminen ei auta yhtään. Panikoi vasta siellä jos on niin kamalaa.
Välillä mietin, että miksi mulla on masennus ym. Miksi jo ala-asteella laihdutin, miksi olen aina laihana onnellinen? Mullahan on hyvä perhe: äiti, iskä, läheiset sisko ja veli. Kaikkihan on ihan hyvin, ei ole mitään syytä olla masentunut.
Silti mietin että äitin ja iskän takia mulla olisi huono itsetunto. Lopeta! Ei noin saa ajatella, vika on minussa, niinhän vanhemmatkin on sanonu. Hajoan, ahdistaa niin pirusti. Sitä paitsi kaikki vaikeudet on mulle ihan oikein ja olen ne ansainnut, koska olen ollut lapsena todella ilkeä pikkusiskolleni. Älä kieri siellä itsesäälissä, vaan hyväksy että ansaitset kaiken pahan.
Tänään varmistui, että menen ens viikon maanantaina sairaalaan (lääkkeitten vaihtoon). En varmaan pysty tekeen postauksia ellei sielä ole tietokonetta, mutta viikonloppuisin pystyn kertomaan miten on mennyt. En tiedä tosin onko sillä merkitystä kun en ole muutenkaan kovin ahkerasti kirjoitellut.
Tällä hetkellä on lähinnä masennusta esiintynyt ja ruokaa olen nyt parina päivänä pystynyt vähentään. Aamulla ja päivällä olen touhunnut joka suuntaan, tai sille se tuntuu, niin nyt on hurja väsymys. Nukkumaan ->
