Viiltely

 

 



 

 

 

Olen miettinyt viiltelyä aika paljon viime aikoina. Osastolla hoitajat ja lääkäri laittoivat miettimään miksi sitä ei saa tehdä, miksi siitä on haittaa. Yksi hoitaja vain hoki että se ei ole normaalia. Okei, mitä sitten? Yksi sanoi että se ei auta paranemisessa, kun pitäisi löytää muita keinoja ahdistuksen hallintaan. Yksi taas sanoi, että ahdistusta pitää jäädä tuntemaan, sitä ei saa vain työntää pois. Pitää miettiä mistä se johtuu. No tiedän kyllä mistä se useimmiten johtuu, mutta ei se auta sitä kestämään. Joku puhui joskus, että se vahingoittaa verisuonia ja hermoja.

 

Lisäksi he sanoivat että missään ei tule rajaa vastaan, aina pitää tehdä syvempiä jälkiä, jotta saa saman vaikutuksen. Oon huomannut sen. Joka kerta menee syvemmälle, joka kerta haluaa saada aikaan pahempia jälkiä.

 

Mutta en halua luopua viiltelystä, olkoon kuinka epänormaalia ja vahingollista tahansa. Viiltely lohduttaa, jäljet tuntuvat rakkaille, en edes halua niiden katoavan. En ole milloinkaan katunut sitä. Se katkaisee ahdistuksen hetkeksi, ihan sama vaikka vain muutamaksi minuutiksi, se helpottaa. Siinä tulee tunne että saa jotain aikaiseksi, hallitsee jonkun asian, vähän niin kuin laihdutuksessakin.

 

Toivottavasti kukaan ei nyt rupea viiltelemään tämän takia, eikä muutenkaan ikinä. Pysykää vahvoina pienet.