Runosuoni pulppuaa
kun lisääntyy ahdistus ja masentaa
kai se oloa helpottaa
jos saa ajatukset luovasti purkaa
kaipaan punaista lämpimää
mutten enää pysty viiltämään
riittävän syvälle
vain pienille pintanaarmuille
haaveilen virrasta
kaiken punaiseksi kastelevasta
syvästä haavasta
leveästä, suuresta, muodottomasta
käsivartta valuen
henkisen kivun pois sulkien
Haluan nähdä sen
arpien peittämien käsien
kivusta ja tuskasta
jollain tavalla kaunista
kuin maalaus iholla pysyvä
aina uusi viiva syntyvä
se ei jätä, se ei hylkää
et koskaan kärsi ikävää
ei kuolemakaan erota
se pysyy ihoon liimattuna
Anteeksi että laitan tällaisen kuvan.
Tällä hetkellä viiltely on osa mun
elämää. Ja jollain kierolla tavalla
tykkään noista kuvista.
Huomenna, heti aamulla, mun täytyy tehdä syvä jälki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti