Miksi muut osaavat?

Tuntuu, että muut vaan paranee ja ite jää tänne masennuksen kylmiin kouriin. Oikeasti todella monet on parantunu ja alkanut nauttimaan elämästä. Ja mitä minä teen? Vajoan syvemmälle.

Toisaalta en ehkä uskalla parantua, koska mitä sitten tapahtuu. Pitäisi osata huolehtia itsestä, opiskella, hankkia töitä. Mitä jos ei jaksa? Silloin ei voisi syyttää masennusta, vika olisi omassa laiskuudessa. Kun on parantunut, jätetään yksin ja oletetaan että selviää. Viskataan pihalle kuin roskapussi.

Onneksi sairaanhoitaja on ihana ja tukee aina.

Hommat hoituu

Hahaa siitäs sait läski bed! Söin normaalin ruuan tänään, enkä sortunu ahmimaan. Onneksi jouduin lähtemään kouluun, niin en voinut jäädä kotiin.

Mä en sitte kulumallakaan lähde täältä koulusta. Äsken näin ryhmänohjaajan ja odottelen vielä josko pääsisin opolle. Sitten vielä sairaanhoitajalle iltapäivällä puhuun. Eiköhän nämä asiat ala pikkuhiljaa hoituun eteenpäin.

Lopetan siis lukion ja aion koittaa päästä mukaan johonkin ongelmalapsille tarkoitettuun paja-toimintaan. "Ongelmalapsilla" tarkoitan mielenterveyshäiriöstä kärsiviä :P

Koulussa

Ahdistaa oon nyt koulussa, vihdoin. Aion lopettaa lukion ja mun piti kertoo siitä opolle, mutta eipä se ole koulussa.

Toinen ongelma: menenkö syömään vai en. Joutuisin kuitenkin syömään yksin, ellen mene parin ei niin hyvän kaverin kanssa. Siis ne on kyllä tosi tosi mukavia, mutta en jaksa keksiä puhuttavaa, se on raskasta.

Haluan vaan olla laiha taas.

Synnyin vahingossa

Miten kestän tätä elämää? Olen ihan turha paskiainen, joka aiheuttaa vain pahaa oloa ja vaivaa. varsinkin äitille ja yhteiskunnalle. Mun pitäis kuolla. Miksen tajua sitä. Kuole kuole kuole saastainen ääliö, ennen kuin aiheutat yhtään enempää vahinkoa muille.

Päätin keskeyttää lukion, en jaksa opiskella sielä, en edes 5 vuodessa saisi papereita. Mietin ammattikoulusta autoalaa, johon sisko nauroi ja iskä sanoi etten työllistyisi koska olen tyttö. Masennus.
Äiti raivoaa, että mun pitää tehdä jotain kotona ja mun täytyy opiskella tai tehdä töitä. Muu ei käy. Aiheutan kuulemma äitille huonoa oloa makoilemalla ja olemalla tekemättä mitään, äitillä on muutenkin niiin raskasta.
Iskä sanoi, etten ehkä laiskuuttani tee mitään, vaan ehkä olen yksinkertaisesti kykenemätön työhön tai opiskeluun (mikä on totta). Joten minun pitäisi mennä jonnekin vammaisille tarkoitettuun opiskelupaikkaan. En mä ole vammanen! Haluan olla kunnon kansalainen enkä yhteiskunnan taakka.
Itku. Itkin oikeasti kunnolla, tosi pitkästä aikaa.

En tiedä, mille tämä bloggaus näyttää, koska teen sen tablettiin tarkotetulla sovelluksella. On muuten ihan huono! mutta ei voi mitään kun tavallista kautta ei pääse.

Ja sain muuten tänään autokortin. Kauan sekin ilo kesti.

Almost cry

 

Oon kolkot korvet kiertänyt

ja tietä sinne etsinyt

en jaksa tätä elämää

mutten halua kuolla sittenkään

en kestä suurta surua

silti haluan kantaa kipua

laihuuteen yhä uudelleen

kaikesta parantumiseen

ahdistus kasvaa aina vaan

sitä joskus ryhdyn tavoittamaan

mietin pakokeinoja

kaivan syvemmälle tunnelia

isken poralla kalteria

rakennan vahvaa muuria

ei tule kipuun loppua

tämän täytyy jatkua.

 

 

 

 

 

Anssi Kela - Puistossa

 

Maailma matkaa radallaan

päivä nousee uudestaan

ei mikään muutu milloinkaan

kaikki säilyy ennallaan

samat tuulet puhaltaa

samat sateet lankeaa

ja kaikki kaunis katoaa

kaikki kuolee aikanaan

 

 

ketipinorin yliannostus



hups

Vedin Ketipinoria ja nukuin koko perjantain ja lauantai iltapäivään. Sen verran olin koulussa, että tunnuin kuulemma ihan humalaiselta kun puhe sammalsi ja askeleet horjui. Nukuin koulussa ensin koko tunnin, heräsin sen verran että tajusin lähteä tunnin päätyttyä, näin siskoni lyhyesti ja menin nukkumaan koulun sohville n. 4 h. Herättyäni lähdin kotiin (kevari)skootterilla, onneksi selvisin kotiin asti. Ja menin nukkumaan.

Plenty of water

 

 

 

 

 

Viime postauksessa paasasin, kuinka laihuus ei tee onnelliseksi, ja nyt tulee heti perään thinspota.

 

Olen vihainen itselleni, koska söin tänään taas aivan liikaa. Herkkuja en syönyt yhtään, mutta puuroa ja tavallista ruokaa sitäkin enemmän. Miten mahdun farkkuihin huomenna? Ehkä laitan lökärit vaihteeksi jalkaan, kun en ole muutenkaan tykännyt käyttää farkkuja vähään aikaan näiden läski ihra jalkojen ja vatsan takia.

Aina, kun tekee mieli syödä, juon vain pullollisen vettä. Sen jälkeen vatsa on niin kipeä, ettei pysty syömään.



Laihdutus

Ostin kaupasta mannasuurimoita, että voin tehdä aina mannapuuroa kun tekee mieli taikinaa. Se on rakenteeltaan vähän samanlaista niin ehkäpä tyytyisin siihen. Lisäksi kaikelle makealle ja rasvaiselle tuli totaalinen kielto. Ei yhtään mitään. Tätä sääntöä aion noudattaa orjallisesti.

Aamulla juon vain teetä ja vettä, koulussa salaattia ja vettä, kotona ruokaa, mannapuuroa, kasviksia ja omenaa. Kouluun pyöräilemällä kulutan muutaman kalorin, saan lihaksia ja sydän jaksaa paremmin.



Ja sitten muihin asioihin... Olen tosi huolissani ystävästäni. Pelkään että hän laihduttaa taas, sillä näin kun hän heitti ruokaa pois. Ja hän on ihan älyttömän laiha! Sillä ei ole oikeasti mitään väliä paljonko painaa.. paitsi terveydellisesti. Pelkään hänen kuolevan aliravitsemukseen. Sen takia en voi/pysty kannustamaan ketään laihduttamiseen (no oikeasti ylipainoiset ovat eri asia, koska terveys). Anoreksia on vakava sairaus! Miksei kukaan tajua sitä?! edes minä itse en ymmärrä. Aina ajattelee, että joo mä oon erilainen, oon tosi lihava, ei mulla ole syömishäiriötä, pärjään tällasella energialla ja tietinkin huimaus ja pyörtyily on normaalia, samoten itsensä kiduttaminen ja rääkkääminen lenkkipolulla.

Hiusten lähtö, lihasten katoaminen, jaksamattomuus, palelu, ruuan kammoaminen. Vähäisten portaiden nousu, joka ennen sujui hyppelehtien, onkin nyt suuri voimien ponnistus. Kuulostaako se onnelliselle elämälle?

Ihmisten kuuluu nauttia elämästä, olla onnellisia ja tehdä sitä, mistä tykkää. Elää elämä täysillä hyvinä ja huonoina aikoina. Anorektikot/bulimikot ovat jostain saaneet päähänsä, että laihuus on yhtä kuin onnellisuus. Asia ei tietenkään ole niin. Onnellisuus tulee hyvistä ihmissuhteista, on joku johon luottaa ja jonka kanssa puhua syvällisesti.


niin mutta kun, mutta kun.. alan jo itse kapinoimaan sanojani vastaan. Entä jos ei ole ketään, jos ei ole kenellekään tärkeä, jos vain lainehtii elämässä, turhana. Ja mitenköhän se liittyy laihduttamiseen?


Laihduttamisessa ideana on usein, että saavuttaa edes jotain. On edes jossain hyvä. Hallitsee jonkun asian, kun mitään muuta ei pysty.

Ja minä aion hallita syömisen.

Huoh eka koulupäivä ei mennyt ihan putkeen, raavin kämmenen. Mikä helvetin idea se oli? Onko kiva kun on vanhanakin hauska pikku läntti siinä kaikkien nähtävillä?
Tää koulu on ahdistava, niin synkkä ja täynnä vanhoja muistoja jotka toteutuu myös tänä vuonna. Vihaan tätä, en kestä tätä. Nyt alkoi päivittäinen itsetuhoisuus jälleen.

Ootan vielä, että sisko pääsee ja lähetään sitte pyöräileen kotiin. En halua mennä kotiin. En halua olla missään.

Hyviä uutisia tällä kertaa!

Nyt on tosi motivoitunut olo laihduttamiseen. Olen tehnyt listan sallituista ja kielletyistä ruuista, ja tuntuu että haluan vielä lisätä kiellettyjä itseni haastamiseksi. Rakastan haasteita ja yleensä kun tartun asiaan, myös hoidan sen loppuun.

Äitikin on kannustanut syömään terveellisesti, normaalia ruokaa, ei sokeria ja rasvaa joka päivä, mutta ei myöskään liiallista laihduttamista. No minä aion laihtua sinne alle viidenkympin, aion muuttaa syömistottumukset ja liikunnan määrän. Toisin sanoen vähän ja kunnollista ruokaa sekä paljon liikuntaa. Samalla kunto kasvaa ja kroppa kiinteytyy! Ja todellakin haluan pärjätä urheilussa, olen aina pitänyt siitä.

Täältä tullaan laihuus -->

Salaisuus

Kerro minulle

mitä sinä haluat

kerro minulle

mitä sinä tavoitat

Lupaan kertoa

kuinka sen lunastat

lupaan kertoa

kuinka sen omistat

Muille kerro en

missä sen säilytät

muille kerro en

missä sitä pidät

Going somewhere?

 
Tätäkö mä haluan? En voi lähteä kotoa minnekään, koska
1. haluan käyttää kaiken ajan syömiseen
2. olen liian lihava lähtemään minnekään

 

 

 

 

 

 





















 

 

 





 

 

 
Tää on niin just mua...













 

 

 

 

 



Pullo vettä

Hmm ei mennyt ihan putkeen tänään. Kaikki meni (taas) siihen asti hyvin, kunnes halusin Tuurissa ottaa jälkiruokaa, suklaakakkua vadelmasorbetilla. Sen jälkeen rupesi ahdistamaan ihan mielettömästi ja kuinka ollakaan kotona aloin vähän syömään: taikinaa ja leipää. Hemmetin hemmetti ja vitun vittu. Millon opin, että en ota jälkiruokaa, en syö vatsaa täyteen. huoh. Olen nyt todella pettynyt itseeni.

Täytyy muistaa se kuva jossa on aina vesipullollinen aamupalaksi, päiväruuaksi ja iltaruuaksi. En saa nyt laitettua sitä koska tabletti.

Turha postaus

Tää päivä alkoi hienosti: aamupalaksi kuppi teetä ja sen jälkeen n. 40 km pyörälenkki. Vielä pyöräilyn jälkeen oli 1, 5 h syömättä (join vain vettä), mutta sitten keksin tehdä vähän taikinaa.. jonka päälle leipää ja vähän lisää taikinaa. Kaloreita en ole laskenut, kuitenkin jotain 2000-3000 kcal välillä. ihan vitusti liikaa. No illalla kävin vielä juoksemassa/kävelemässä 30 min.

Huomenna mennään mummon ja papan kanssa Tuuriin. Jos sielä pystyisi olemaan syömättä, enkä illallakaan menisi korvaamaan vaivalla säästettyjä kaloreita. Tuurin reissun jälkeen aion vielä urheilla vapaavalintaisella tavalla.


Tää postaus tuntu kyllä niin turhalle...

I was skinny and I will be skinny

Olin joskus laiha ja aion olla laiha ennen koulun alkua. Listaan nyt, miksi haluan mielummin kärsiä anoreksiasta kuin tästä jatkuvasta ahmimisesta ja lihomisesta.

Ensinnäkin en hyväksy itseäni tällaisena.

Välttelen peilejä ja hoen itselleni jatkuvasti,

että tämä en oikeasti ole minä, tämä on joku muu.

Ruoka ei tee minua onnelliseksi, vaikka niin 

uskottelenkin itselleni. 

Taikinamössöt eivät poista pahaa oloa,

vaikka kuinka niin toivoisin.

Ilman ruokaa olen vapaa.

Vapaa lähtemään kotoa jonnekin.

Minun ei tarvitse istua keittiössä syömässä

ja toivoa että huomenna pääsen lähtemään ulos.

Ruoka hallitsee aivan liikaa elämääni nyt.

En halua lähteä minnekään, koska

muuten en voisi syödä.

En halua lähteä minnekään, koska

olen liian lihava.

Häpeän itseäni, mutta haluan silti syödä.

Ei haittaa vaikka anoreksia kieltäisi

kaikki herkut.

Kukaan ihminen ei tarvitse niitä,

liika rasva ja sokeri aiheuttavat

terveudellisiä ongelmia

mm. diabetes ja sisäelinten rasvoittuminen.

Jos menen liian pitkälle, muut ottavat kopin

ja vievät hoitoon.

Mutta en saa luovuttaa sielläkään.

Kaiken kaikkiaan olin paljon onnellisempi

laihana.

Jokin pieni ääni sisälläni kertoo, että

en ole laihana onnellinen, koska

en voi syödä taikinoita.

Minun pitää vain tajuta sen valehtelevan

ja työntää se pois.

En tule sen tyytyväisemmäksi,

vaikka söisin pelkästään sitä.

Usko jo!

En vaan syö

Ahdistaa ihan törkeesti. Joka puolelta tursuaa rasvaa. Miten kehtaan mennä kouluun näin ylipainosena? Olen lihonut kesälomalla varmaan 5 kg. En ole uskaltanut käydä vaa'allakaan pitkään aikaan. Miten saan itseni lopettamaan turhan mässäilyn? Ei sen pitäisi olla niin vaikeaa. En vaan syö! Kyllä se onnistuu jos tarpeeksi tahdon laihtua.

Pientä masennusta myös esiintyy. Haluaisin nukkua päivät ohi, en jaksa elää niitä ja kestää tätä kaikkea ahdistusta mitä painostus ja läskit aiheuttaa. Seuraavaksi ahdistaa se, että olen väsynyt enkä jaksa tehdä juuri mitään.

Toisaalta jos nukkuisin päivät, en kerkeisi syömään ja laihtuminen olisi taattua. Mietin tänä aamuna että ottaisin vähän ketipinoria ja nukkuisin tämän päivän. Jo 25 mg saa minut ihan tokkuraan, nukkuisinko pidempään jos ottaisin enemmän?

Mutta nyt nukkumaan, olen väsynyt ilman pillereitäkin;)

Tuntematon potilas

Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täällä jo ois
Olen jo nähnyt tämän elämän
Kaiken sain ja vielä enemmän

Kuule mun toive, mä haluan pois
Eikö aikani täynnä jo ois
Haluan lähteä kuin sotilas
Terveisin tuntematon potilas

Arttu Wiskari

Kuule kuinka kello käy,

Ei aikaa siinä näy

Tiedät loppusi tulleen

Päädyt alle turpeen

Rauhan sielulle

Haavoittuvalle mielelle

Kuolema suo

Sanoen sanat nuo:

Älä pelkää

Emme ketään hylkää

Elämä korjaa vauriot

Pienemmät ja suuremmat rauniot

Hengissä ollaan edelleen, mutta tuntuu kuin tekohengityksen varassa. Miksei auto voi ajaa päälleni, niin ei itse tarvitse aiheuttaa sitä.