Tuntuu, että muut vaan paranee ja ite jää tänne masennuksen kylmiin kouriin. Oikeasti todella monet on parantunu ja alkanut nauttimaan elämästä. Ja mitä minä teen? Vajoan syvemmälle.
Toisaalta en ehkä uskalla parantua, koska mitä sitten tapahtuu. Pitäisi osata huolehtia itsestä, opiskella, hankkia töitä. Mitä jos ei jaksa? Silloin ei voisi syyttää masennusta, vika olisi omassa laiskuudessa. Kun on parantunut, jätetään yksin ja oletetaan että selviää. Viskataan pihalle kuin roskapussi.
Onneksi sairaanhoitaja on ihana ja tukee aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti