Aamulla en pääsyt käymään puntarilla, joten vasta ratsastuksen jälkeen 59.2 kg ja illalla 60.6 kg. Samoissa pyörii siis, katsotaan mitä huomenna tapahtuu.
Aatto meni ihan hyvin kaikin puolin vaikka joulufiilis on edelleen kadoksissa ja asun edelleen sumuverhon takana. Molemmat mummot ja papat kävi kylässä, mikä on harvinaista. Oli ihana nähdä kauempana asuvatkin <3
Tulee jotenkin mieleen että he tietäisi mun lähtevän ja yrittää nyt mahdollisimman paljon soitella ja nähdä. Oon varmasti taas vainoharhanen, ei he voi mitenkään tietää.
On ihana ajatella kuolemaa, sen jälkeen ei toivottavasti tarvitse kestää tai tuntea mitään. Lisäksi ajattelin että se on paras tehdä syntymäpäivänä, koska silloin on vain yksi päivä vuodessa jolloin saattaa kaivata. En tiedä, en pysty tällä hetkellä ajattelemaan/tuntemaan asiaa toisten kannalta. En tunne mitään, vain tunteeton mielenrauha, mikään ei tunnu miltään.
mä oon miettinyt ihan samaa, että olis vaan yks päivä milloin kaivata erityisesti, jos kuolis synttäripäivänä. mut en jaksa odottaa kesään asti...
VastaaPoistavoimia ♥
Kyllä sä jaksat taistella! Oot selvinny näin kauan, vielä ei ole aika luovuttaa. Tuut ihan oikeesti voittaan masennuksen, meni siihen sitten kuinka monta vuotta tahansa. Hurjasti voimia <3
Poista