*****

 

Voi vi*** 

oon vihanen tolle hemmetin

mulkulle, koska mä en

merkitse sille

hevonpaskaakaan

Always remeber to smile

 

Kauanko kestää, ennen kuin muutos pysyväksi jää?

 

Edes muutama kilo alaspäin, kiitos.

Tällä hetkellä läskit ei ahdista, mikä on tosi outoa,
mutta haluan silti olla suht normaali.
Ei mitään jenkkakahvoja roikkumassa
ja selluliittia rumentamassa.

Koulu alkaa maanantaina ja läskit rupeaa jo ahdistaan. Nyt on viimeinen mahdollisuus laihtua, mutta tiedän että se on ihan turhaa. Pian olen taas entisissä lukemissa.

Tässä lomalla oon ollut ihan tyytyväinen itteeni mutta koulu saa taas tyytymättömyyden palaamaan. Mua vähän pelottaa pystynkö käymään edes ammattikoulua kaiken ahdistuksen masennuksen takia. Kolmen vuoden lukioräpellyksen ja lopulta kesken jättämisen jälkeen haluan vihdoin ammattipätevyyden.

Doubt

Why I have this funny feeling
like everything isn't right
Is there something wrong
please tell me, I need to know

Love is weird
you might love someone
but you can never be sure
if he betrays you

I hope this will last forever
that we are happy together
but I have this funny feeling
Is it a sign of warning

I think I love you

Musta tuntuu että tämä blogi jää pikkuhiljaa unholaan, koska mulla ei ole enää oikeastaan tarvetta tälle. En nyt vielä sano hyvästejä, mutta tuskin kovin aktiivisesti kirjottelen.

En ole muuten kahteen viikkoon viillellyt. Enkä saa sitä enää koskaan tehdä. Tuntuu vaikealta luopua siitä, mutta paljon vaikeampaa olisi luopua poikaystävästä. Hän sanoi että jos vielä kerrankin teen niin, mun täytyy unohtaa hänet. Ei hän varmaan oikeasti lähtisi mutten halua ottaa sitä riskiä. Nyt vaan pitää keksiä jotain muuta tilalle kun ahdistaa kovasti.

Ei olekaan pitkään aikaan tullut kirjoitettua. Ja tällä välillä on tapahtunut mun mittakaavassa todella paljon.

Tapasin viikko sitten lauantaina yhden miehen, ja hänen kanssaan olen viestitellyt, soitellut ja muutaman kerran tavannut. En vielä tiedä mitä oikeasti ajattelen hänestä, mutta tällä hetkellä hän on tosi ihana, ja näin lyhyessä ajassa hänestä on tullut todella tärkeä -ja rakas. Voitte hyvin arvata että elän jossain pilvilinnoissa, toivottavasti en putoa korkeelta ja kovaa.

Mutta siis torstaina kerroin hänelle näistä mun mielenterveysongelmista ja olin ihan varma ettei hän enää sen jälkeen hyväksy mua, mutta hän sanoikin että ei haittaa, että ei mulla ole mitään ongelmaa. Vähän alkoi pelottamaan että hän käyttää mua ja mun mt-ongelmia vain hyväkseen. (Joo o, oon tosi epäluulonen enkä luota kehenkään helposti.) No hän on vakuuttanut ettei ole sellainen. Mutta en tiedä voinko luottaa siltikään, jossain vaiheessa hänellä menee varmasti hermo mun epäluulojen kanssa :D

Masennusta hän ei tainnut kunnolla tajuta, mutta viiltelyn ja syömishäiriön kyllä. Sanoi, että mun täytyy soittaa tai lähettää viesti jos on huono olo, ja mä en saa enää ikinä satuttaa itseäni. Mä ymmärrän sen tosi hyvin, en mäkään haluaisi hänen satuttavan itseään, mutta... en mä tiedä pystynkö lopettamaan. Haluan nytkin tehdä sitä, onneksi on kuitenkin paljon tekemistä tänään, niin ehkä se unohtuu ja palaa huomenna.

Etkö vielä ymmärtänyt, taakseni sen jättää olen yrittänyt

On se kumma, että mun syömisiin tai muuhun ei kiinnitetä mitään huomiota. Paitsi sitten kun kerron päättäneeni lopettaa laihdutus. "Mikäs dieetti sulla on nyt menossa?" "Ooksä ruvennu taas laihduttamaan?" Onko se anxiety syöny tänään mitään?"

En ymmärrä, ihan niinkuin mun pitäisi laihduttaa, ihan kuin oli väärä päätös yrittää lopettaa koko touhu. No enhän mä oikeasti missään vaiheessa ajatellut kokonaan lopettaa, mutta ottaa vähän rennommin syömisten kanssa. Ehkä kohtalo haluaa, että olen jatkuvasti ahdistunut painosta ja vartalon koosta. Mä en suostu siihen, vaan näytän pitkän nenän läskiahdistukselle.

Pysähdyin pohtimaan, tajusin että masennus on tuloillaan

Oon tosi väsynyt. Luulen etten kestä paljoa enempää muiden huolia. Kaikilla tuntuu menevän huonosti, jopa kavereillani. Yhdelle tuntuu kuuluvan hyvää, mutta en merkitse hänelle enää mitään. Haluaa kai päästä eroon masentuneista ihmisistä.

Juuri eilen kehuin sairaanhoitajalle, kuinka musta ei tunnu yhtään masentuneelle. Ja nyt kierin taas täällä synkkyydessä. Oon huomannut jo parin viikon ajan että madennusjakso on tuloillaan, mutta ei kai sitä kuitenkaan uskonut tulevan.

Asiasta toiseen. Kun "lopetin" laihduttamisen, huomasin kuinka paljon ajattelen ruokaa ja laihduttamista, kuinka automaattisia ne ajatukset ovat. Kun käy kaupassa tai laittaa ruokaa, miettii ja katsoo aina missä on vähiten kaloreita. Asetan itselleni tavoitteita ja rajoja, kuten joka arkipäivä täytyy kävellä vähintään kouluun tai takaisin. Lasken kuinka paljon kaloreita mikäkin liikunta kuluttaa. Suunnittelen etukäteen mitä aion syödä ja kuinka paljon, harvoin ne toteutuvat mutta täytyyhän ne suunnitella.
 

Nyt yritän vain nauttia liikunnasta, ja urheilla koska siitä tulee uskomaton fiilis. Yritän olla myös ruuan suhteen armollisempi, välillä saa syödä herkkuja. Yritän muistaa terveelliset elämäntavat, mutta sallia myös pieniä levähdystaukoja, jolloin ei tarvitse miettiä liikaa tekemisiä.
 

Ja kaiken tämän takana on ajatus laihtumisesta. Kun ottaa rennommin, ei tule ahmimisia ja syömiset mahdollisesti vähenevät pikkuhiljaa. Ja paino putoaa :)





 

Tavoittelenko mahdotonta
vartaloa kevyttä
ja oloa vaivatonta.
Pääsenkö perille milloinkaan
alle 50 kiloa
elämään unelmaa.
Hei anoreksia
ei ole hyvä diili tämä
minun piti laihtua.
On ahdistusta jatkuvaa
laihtumista, lihomista
oloa turpeaa.
Haluan sopimuksen purkaa
tehdä uuden
alusta aloittaa.
Mutta liian myöhäistä
et sitä salli
et niin vain sivuun väistä.
Hankalaa ja vaikeaa
enää on
suuntaa muuttaa.
Vangiksi jäin valheiden
ja tuskan
kuinka löydän ovet uloskäyntiteiden?

 

Art never comes from happiness

Runosuoni pulppuaa
kun lisääntyy ahdistus ja masentaa
kai se oloa helpottaa
jos saa ajatukset luovasti purkaa
kaipaan punaista lämpimää
mutten enää pysty viiltämään
riittävän syvälle
vain pienille pintanaarmuille
haaveilen virrasta
kaiken punaiseksi kastelevasta
syvästä haavasta
leveästä, suuresta, muodottomasta
käsivartta valuen
henkisen kivun pois sulkien

Haluan nähdä sen

arpien peittämien käsien

kivusta ja tuskasta

jollain tavalla kaunista

kuin maalaus iholla pysyvä

aina uusi viiva syntyvä

se ei jätä, se ei hylkää

et koskaan kärsi ikävää

ei kuolemakaan erota

se pysyy ihoon liimattuna

Anteeksi että laitan tällaisen kuvan.

Tällä hetkellä viiltely on osa mun

elämää. Ja jollain kierolla tavalla

tykkään noista kuvista.

Huomenna, heti aamulla, mun täytyy tehdä syvä jälki.

Väsynyt, elämään kyllästynyt

Kirjotin äsken melko pitkän tekstin, mutta en kerennyt tallentamaan sitä ennen kun akku loppui. Joten teksti on pysyvästi poissa.

*huoh*

No more anxious because of food

Päätin lopettaa laihduttamisen. Tai ainakin yritän lopettaa.
Keskityn vain syömään terveellisesti ja liikkumaan terveellisesti. Haluan olla edelleen laiha alipainoinen mutta en halua enää ahdistua näistä läskilylleröistä. Tiedän että paino tippuu jo sillä että syön silloin kun on nälkä ja liikun joka päivä vähän. Ei enää ikinä ahmimista, kiitos. (Ei sitä tosin kauheasti ole ollutkaan)

Viiltelyn vaarat?

Viiltely, onko siitä oikeasti haittaa?
Pyysin sairaanhoitajaa kertomaan viiltelyn vaaroista ja sitä ennen yritin yritin epätoivoisesti etsiä tietoa netistä. Melko pitkä lista siitä lopulta kertyi.
Mutta ensin määritelmä: "viiltelyllä tarkoitetaan kehon kudosten tuhoamista tarkoituksellisesti käyttämällä mm. partakoneen teriä, veitsiä, kynsiä, neuloja." Viiltely saattaa aiheuttaa:

- kuoleman vaaran
- valtimon vuodon, josta seuraa:
- vaara kuolla verenhukkaan
-hemoglobiinin lasku, jos
vuotaa paljon
- riippuvuutta

- pysyviä arpia

- hermon katkeamisen

- haavan tulehtumisen, josta

saattaa seurata:

- imusuonitulehdus, josta seuraa

hoitamattomana:

- sepsis (=verenmyrkytys),

joka on hengenvaarallinen tila

- veriteitse tarttuvan sairauden

(avonaisesta haavasta)

 

Lisäksi viiltely:

- ei edistä hyvinvointia -> tutkimuksissa todettu

- ei pysy samoissa mitoissa -> lisääntyy, syvempiä haavoja

- jos jatkuu, omat lapset mallioppivat käytöksen



 

 

 

 

Lähteet:

 





https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/47678/Nuorten%20tyttojen%20viiltely.pdf?sequence=1 

 

psykiatrinen sairaanhoitaja :D

Tämä vielä edelliseen tekstiin liittyen.



 



On kuolema lohduton, suru loputon

En muista olenko kertonut teille että pelaan sählyä. Kuulin tänään sairaanhoitajalta, että yksi siitä ryhmästä on kuollut. Auto oli "ajautunut" vastaan tulevien kaistalle rekan eteen. Järkytys ja suru. Älä ole kuollut, kunpa olisin halannut ja kertonut että olet tärkeä.

 

 

 

Älkää KOSKAAN, MILLOINKAAN tehkö itsemurhaa. Se jättää moniin ihmisiin jäljen ja he kantavat sitä mukana loppu elämänsä.

Mäkään en aio tappaa itseäni. ainakaan vielä

 



Missä olet kontrolli?

Tällaista tällä kertaa.

Hyvin arvattu, söin liikaa ja nyt ahdistaa. Ensi yöstä tulee taas painajaisten täyttämä.

Push, push

Miksi aina illalla on niin suuri motivaatio "aloittaa parempi elämä". Nyt suunnittelen noin viidennen miljoonannen kerran laihdutusohjelmaa. Ehkä tällä kertaa onnistuisin? Vaikka yleensä ne päättyvät jo seuraavana päivänä "kun haluaa niin vitusti syödä". Ei edes välttämättä tee mieli mitään ruokaa, mutta haluaa syödä ihan vain sen takia, että hähhähhää et pysty olemaan syömättä. Teen sitä kiusatakseni itseäni. Ehkä en ole vielä päättänyt mitä oikeasti haluan ja seilaan siksi näiden kahden vaihtoehdon välillä. Mutta mä haluan laihtua. Ja samaan aikaan mä haluan syödä, vaikkei ruoka niin erityisen hyvää ole. Ei voisi olla tyhmempää kuin syödä vaikkei halua syödä, eli lihoa vaikkei halua lihoa. Päinvastoin haluan laihtua ja olla laiha. Kateellisena katson kaupungilla laihoja jalkoja ja toivon itselläni olevan samanlaiset.

I know I have to stop before it's too late

Tänään puhuttiin (psykiatrisen) sairaanhoitajan kanssa viiltelystä ja nähtyään jäljen, hän sanoi huolestuneensa. Että tässä menee isomman huolestumisen raja. Olisi hän pyytänyt lääkäriäkin katsomaan, mutta lääkäri oli jo lähtenyt.

Kerroin hoitajalle että hyvää kuuluu ja oikeasti tarkoitin sitä, mutta keskustelujen jälkeen hän oli sitä mieltä ettei voi kovin hyvää kuulua. Mulla on kuulemma sairauden tunnottomuutta. Itse puhuisin enemminkin tunteiden puuttumisesta. Jos ei tunne mitään, ei kai sitä itseään sairaaksi ajattele. Sairauden tunnottomuus kuulostaa niin pahalle, eihän mulla sellasta ole?

Eihän osastolle laiteta viiltelyn takia, eihän?

Blogin uudesta ulkonäöstä saa kertoa mielipiteitä! :)

I think I love blood

 



Päivä kuvina

Päivä kuvina postaus tulee nyt! Kuvat otin viikko sitten torstaina (13.2) ja sain vasta nyt aikaiseksi laittaa ne koneelle.

Heräsin näihin aikoihin

aamupaino

Näköjään join vähän vettä...

aamupala, joka on aina samanlainen.
Välillä hiutaleet ja tee vaihtuvat,
mutta periaatteessa aina sama.

Mun pieni tyttönen sai myös ruokaa <3

 

 

 

 

Lähdin tallille ratsastaan meidän hepan.

 

Aina niin ilosena :p

Nämä tallin leivät on hyviä, niitä tulee
sillon tällön maisteltua.

Tallin jälkeen leivoin suklaakakkua, koska
italialaiset tulisi kohta.

Pientä välipalaa

Tässä vaiheessa kello näytti tämän verran

Pikkusiskon tultua koulusta sulatettiin pakkasesta
kuivakakkua, namnam

Sisko halusi mukaan kuvaan :)

Italialaiset tuli ja syötiin yhdessä. Sen jälkeen riitti
tiskattavaa! :D

Täällä he asuvat viikon

Iltapaino

Tuli hieno, kun ennen nukkumaan menoa
napsaisin äkkiä kuvan

Varsin vauhdikas päivä. En yleensä ole noin aktiivinen, mutta onpahan teidän mielenkiintoisempaa katsella näitä. Ja jos palataan nykyhetkeen, italialaiset on eilen lähteneet. Oli kyllä mukava ja touhukas viikko heidän kanssa. Tai siskohan heidän kanssaan eniten oli, koska he olivat tavallaan täällä siskon luona ja hän menee myöhemmin keväällä Italiaan (kouluprojekti).