Haluan saada tän pahan olon ulos, mutta en pysty purkamaan sitä runoihin kun en keksi yhtäkään. Ratkaisu: syön kun mikäkin läski ääliö. Juuri kun olin saanut painoa vähän laskemaan, ja ihan vahingossa vielä! Miksi en keksi runoja? Yleensä niitä pulppuaa niin paljon kuin jaksaa kirjottaa. Varmaan liika ahdistus lukitsee ajatukseni.
Hei nyt alkaa runosuoni kukkia
Viilto, viilto, viilto
ahdistus helpottaa
mutta vain vähäksi aikaa
kohta se taas palaa
musertavalla voimallaan
iskee vasten naamaa
Kurkotan veistä uudestaan
mutta se kädestä luiskahtaa
päädyn pöytään ahmimaan
tungen suuhun ruokaa
vaan ei se helpota ollenkaan
ahdistus kasvaa alkaa
Viimein menen nukkumaan
ja uni vie ahdistuksen mukanaan
herätessä ei aikaakaan
kun ahdistus mielen valtaa
ja kierre alkaa uudestaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti